Jättäkää Kimmo Vehviläinen rauhaan

Radiopersoonallisuuksilla ei ole helppoa nykyaikana. Visuaalisuuden läpitunkema kulttuuri kun edellyttää, että äänestä koetetaan väkisin saada aikaiseksi kuva. Täytyyhän radioankkureita ja äänessä olevia vetonauloja pystyä jotenkin markkinoimaan monipuolisemmin kuin vain äänellä. Mutta tiedättehän tunteen kun läheinen, omassa mielessä rakentunut radioääni saa kasvot. Odotuksien ja mielikuvituksen tuottama kuva äänen lähteestä on poikkeuksetta ristiriidassa todellisuuden kanssa. Kuva yksipuolistaa, heikentää, muuttaa ja pahimmassa tapauksessa etäännyttää koko tähänastisesta ja positiiviseksi koetusta äänimielikuvasta.

Radiopersoonallisuus Kimmo Vehviläinen on tämän kehnon kehityksen symboli ja tietyssä mielessä sijaiskärsijä. Vehviläisellä on legendaarinen ääni, miellyttävä, rauhallinen, sympaattinen, empaattinen, rohkaiseva ja sopivalla taajuudella muriseva muttei mörisevä. Hänestä pidetään, syystä. Ja kun hänestä pidetään, pitää kaupallisen radiokanavan juontajana myös pystyä venymään yhden jos toisenkinlaisiin markkinointitempauksiin. Printtimainoksiin, bannereihin, julisteisiin, suorakirjeisiin, asiakastilaisuuksien juontohommiin, jopa televisioon. Ja sitten ollaankin tuhon tiellä: Vehviläinen ei ole visuaalinen hahmo. Eikä hänen tarvitse ollakaan.

MeNaisista bongattu surullinen ilmestys. Kimmo & kittaantunut villapaita ja housujen alta pilkottavat muotikalsarit. Näky, jota en olisi halunnut nähdä.

Ja tämä on ihan Kimmon itsensä sanomaa: ” Miellyttäväksi koetun äänen omistaja kuvitellaan todella komeaksi tai kauniiksi, ja sitten se pettymys on aika kova, kun tällainen Ransu-koiran näköinen hampuusi kävelee vastaan.”

Käännetään kuvio toisin päin. Rakastetut uutisankkurit ovat mainioita hahmoja televisiossa, koska heidän naamansa ja kasvonsa luovat kokonaispaketin. He jopa toimivat ilman ääntä. Nykyisissä konvergenssisissä mediataloissa tämä ei suinkaan riitä. Heidän tulee olla myös sujuvia radiopersoonallisuuksia. Silloin he jäävät kiinni. Huippumeteorologit ja tähtiankkurit kuulostavat radiossa tutuilta, mutta ohuilta hiirenääniltä, joilla ei olisi mitään asiaa juontaa tunnin suoria uutisspektaakkeita. He tarvitsevat tuekseen kuvan ja ovat silloin parhaimmillaan.

Yksi suosikkiäänistäni on melkein kokonaan kadonnut television puolelle, nimittäin ykkösaamun mainion positiivinen Petri Kejonen. Siis myös Yle syyllistyi (lue: palveli asiakkaitaan monipuolisesti) median väärinkäytökseen, kun valjasti ei vain äänen vaan kokonaan radiolle luodun konseptin lähes sellaisenaan tv:n puolelle. Radio voittaa äänessä ja konseptissa 6-0.

Monipuolisuus, multilahjakkuus ja moniosaaminen ovat tämän päivän hyveitä. Monen keskivertotoimittajan on se hyväksyttävä. Joskus olisi vaan upeaa, että yhden lajin mestarit saisivat keskittyä siihen missä ovat parhaimmillaan, ilman monipuolisuuden vääristämää ja heikentävää vaikutusta omaan erinomaisuuteensa.

Tagit: , , , , , , , , , , , , , ,

Buzzikuski alias Rami Kangas on yrittäjä, toimittaja, copywriter ja markkinoinnin suunnittelija.
Liittyvät kirjoitukset

Kommentoi

Osallistu keskuteluun jättämällä kommentti alla olevalla lomakkeella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

© Copyright - Buzzikuski