Valmentaja-Vehviläinen vai ahneuden apoteoosi?

Tänään kävi toteen se, minkä Talouselämä julkisti jo pari viikkoa sitten: Finnairin kohuissa keittynyt toimitusjohtaja Mika Vehviläinen siirtyy ilmailubusineksesta lastinkäsittelyfirma Cargotecin johtohommiin. Vehviläinen on epäilemättä tehokas saneeraaja, muutosjyrä ja paksunahkainen johtaja, juuri sellainen tapaus jolle kuuluu maksaa tavallista suurempaa liksaa. Johtajat tekevät johtajan hommia ja kantavat niistä myös raskasta vastuuta.

Hän on myös saanut osakseen kantaa nykyjohtajan erästä arkkityyppiä, jossa rivimiehen näkökulmasta yhdistyvät ahneus, oman edun tavoittelu ja lyhytjänteisyys johtamaansa yritystä kohtaan. Vehviläisestä on muodostunut tahtomattaan tämän ajan johtajan varoittava esimerkki ja symboli. Mutta onko se hänen syynsä? Eipä taida olla.

Johtaminen on nykyisin konsultointia, valmentamista ja riskinottoa. Näihin lajeihin liittyy voimakkaasti vaihto-ominaisuus. Katsokaa vaikkapa jääkiekkovalmentajia. Hehän saavat lähes päivittäin potkuja, vaihtavat leiriä, saavat elämänsä tilaisuuksia; uusia, samoja ja puolituttuja nimiä vilisee milloin minkäkin joukkueen johdossa. Välillä Venäjällä, taas Suomessa, tänään kotijoukkueen ja huomenna perivihollisen valmentajana. Pitkäjänteisyyttä riittää korkeintaan viiden tappion verran. Sitten viimeistään menee mies vaihtoon. Eikä päätös ole tietenkään valmentajan, vaan omistajan, joka haluaa voittoa ja tuottoa. Aivan samoin kuin tämän päivän yritys. Etenkin silloin kun kyseessä on pörssiyritys. Myös toisin päin. Menestyjät ostetaan omaan leiriin.

Mutta miten tavallinen työntekijä tämän näkee? Suurten yritysten johtajat tulevat tutuiksi käytännössä median välityksellä. Omat mediat (sisäiset tiedotteet, intrat ja muut vempeleet) syöttävät enemmän tai vähemmän tarkkaan harkittua sisäistä propagandaa, mutta tunteikkaimman tulkinnan ihmiset tekevät jonkun suuren median avulla. Ihmisten väliset keskustelut, nettipalstat ja muut kahvipöytäkeskustelut ajautuvat nopeasti kärjistysten puolelle, ja avot, mielikuva syntyy ja ruumiillistuu.

Tässä valossa Vehviläinen on esimerkkitapaus numero yksi. Hyvässä ja pahassa. Vehviläisen kollegat ja ylemmän tason businesspäättäjät ymmärtävät siirtologiikan, mutta suorittava taho ei. Tekemättä varsinaisesti mitään väärää Mika Vehviläisestä on kehkeytymässä ahneuden apoteoosi.

Onnea Finnairille 

“On ollut hieno kokemus toimia Finnairin toimitusjohtajana ja osallistua siihen valtavaan rakennemuutokseen, joka ilmailualalla on parhaillaan menossa. Olen nauttinut tästä muutostyöstä ja olen saanut tehdä töitä hienon tiimin kanssa, jos kohta mukaan on mahtunut vaikeitakin hetkiä”, Vehviläinen kirjoittaa Finnairin tiedotteessa.

“Yhdessä kaikkien finnairilaisten kanssa olemme onnistuneet toteuttamaan kuluneiden kolmen vuoden aikana monia vaikeitakin muutoksia ja parantamaan Finnairin kilpailukykyä. Uskon, että nyt on hyvä aika jättää Finnair seuraajalle, onhan yhtiö nyt kääntynyt kohti positiivista tulosta ja olemme paremmassa asemassa rakentamaan sellaista Finnairia, jota tulevat isot investoinnit edellyttävät.”

Näin.

Kolmessa vuodessa saa aikaan yhtä sun toista, mutta ei pitkäaikaista luottoa työntekijöille. Vehviläinen on sitä paitsi jo toinen toimitusjohtaja, joka karkaa talosta, voisiko nyt sanoa, kesken kauden. Kolme vuotta on aika, joka sopii konsultille tai syvän suhteen yritykseen luoneelle valmentajalle, mutta toimitusjohtajalle se on liian lyhyt aika. Tuleva toimitusjohtaja ei voi kuin epäonnistua: Hän ei saa asuntoetua, ei niin suurta palkkaa, vähemmän etuuksia, ja todennäköisesti taseeseen rakentuneita kuluja, jotka ryöpsähtävät silmille vuoden parin vuoden kuluessa. Kuka sellaisen paketin haluaa lahjakseen?

Tämä aika toisaalta velvoittaa valmennusvaihtoja. Uutta kykyä, uutta ominaisuutta, uutta verta. Finnairin omistajan ääni ja Vehviläisen ex-boss eli hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas kirjoittaa: “Mika Vehviläinen on osoittautunut vahvaksi muutosjohtajaksi, joka on kehittänyt Finnairia määrätietoisesti, jotta se olisi elinkelpoinen lentoliikennealan murroksessa. On ikävää, että Mika lähtee, mutta Finnairilla on erittäin vahva johtoryhmä ja hyvin kokenut hallitus. Nämä varmistavat sen, että yhtiön positiivinen muutos jatkuu, kun uutta toimitusjohtajaa etsitään.”

Onnea matkaan!

Tagit: , , , , , , , , , , , , , ,

Buzzikuski alias Rami Kangas on yrittäjä, toimittaja, copywriter ja markkinoinnin suunnittelija.
Liittyvät kirjoitukset

2 vastausta kirjoitukseen "Valmentaja-Vehviläinen vai ahneuden apoteoosi?"

  1. Karza says:

    Esimerkkitapaus hyvinkin, varsinkin siinä pahassa.
    Oko tämän tyypin ahneudella äärtä taikka laitaa?
    Hyvää onnea vain EKlle tavoitellessaan
    nollalinjaa tai jopa palkka-alea.
    Esierkki velvoittaa.

    Vastaa
    • buzzikuski says:

      Vehviläinen on antanut tälle ajalle kasvot. Ilmiön nimi voi olla ahneus tai oman edun tavoittelu, toisaalta nykyään johtajien kiertovauhti ja irtisanomisherkkyys ovat sellaisia, että jokainen johtaja haluaa varmistaa taloudelliset etunsa. Yksi asia johtaa toiseen ja ollaan tietynlaisessa ahneuden kierteessä sekä omistajien että johtajien näkökulmasta: voittoa on tultava, muuten tulee potkut. Ja toimitusjohtajilla kun ei tunnetusti ole työsopimuslain mukaisia työsopimuksia. Suoja on palkkauksessa ja muissa eduissa. Joskin tuntuu, että Suomen mittakaaviohin ne ovat paisuneet totuttua suuremmiksi suuren maailman tyyliin. YT-kierteisiin joutuneet työntekijät eivät voi kuin pyöritellä päitään.

      Vastaa

Kommentoi

Osallistu keskuteluun jättämällä kommentti alla olevalla lomakkeella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

© Copyright - Buzzikuski