Kesäkuun toinen tiistai jää mustana mieleen. Lähes kirjaimellisesti. Yhdysvalloissa oli viikkoa aiemmin sattunut jälleen valitettava episodi poliisin ja mustan miehen välillä. Tarpeettoman väkivallan seurauksena George Floyd kuoli, kun poliisi painoi hänet pidätystilanteessa kuoliaaksi polvellaan. Seurasi poliisiväkivaltaa vastustanut protesti, joka eskaloitui maanlaajuisiksi mellakoiksi.
Musiikkipiireistä alkanut virtuaalinen Blackout Tuesday -mielenilmaus levisi nopeasti kesäkuun toisen päivän aikana. Monet alkoivat ottaa laajasti osaa erityisesti Instagramissa, joka täyttyi mustista kuvista #blackouttuesday aihetunnisteella. Erittäin moni jakoi oman mustan ruutunsa ja osoitti näin myötätuntonsa Floydin väkivaltaista kuolemaa ja mustiin kohdistuvaa vääryyttä kohtaan.
Blackout viittaa tajunnan menetykseen tai hetkelliseen pimentymiseen. Konseptina osuva, näyttävä, ja siksi moni jakoi sitä sen kummemmin ajattelematta. Tärkeä asia, pakko saada ja pakko pystyä vaikuttamaan tavalla tai toisella. Suomessa myös järjestettiin seuraavana päivänä aiheeseen liittyvä mielenilmaus, johon osallistui liki 3000 osallistujaa.
Mutta mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?
Vuoden 2020 tapahtumat ovat ehtineet jo tähän mennessä muistuttaa kummallisen paljon vuotta 1968. Silloin nimittäin tapahtui paljon. Alkaen Orangeburgin yhteenotosta, jossa kolme rotuerottelua vastustanutta mustaa miestä sai surmansa. Martin Luther King, Jr. saarnasi kuuluisan I’ve been to the Mountaintop -puheensa ja sai surmansa seuraavana päivänä. Kingin ja yleisen sekasortoisen tilanteen puolesta rakentavasti puhunut Robert F. Kennedy ammuttiin. Hirvittävä epävakaus ruumiillistui Chicagon mellakoissa, jossa kuoli kymmenittäin ihmisiä. Erityisesti mustia.
Kiinasta peräisin ollut H3N2-virustyypin epidemia eli hongkongilainen alkoi levitä rajusti ja tappoi arviolta miljoona ihmistä.
Myös Eurooppaa vavisutti epävakaus, kun neuvostotankit jyräsivät Prahan kaduille ja Baader-Meinhofin terroristiryhmä piinasi saksalaisia. Pariisin opiskelijamellakat veivät kansakunnan toivot barrikadeille ja saivat kadut liekehtimään. Opiskelijamellakat levisivät kaikkialle maailmaan.
Vietnamin sota riehui edelleen väkivaltaisena, mutta maailma sai hetkeksi muuta ajateltavaa, kun kesäolympialaiset alkoivat Mexico Cityssä lokakuussa.
Mustat amerikkaiset urheilijat menestyivät kisoissa ja Tommie Smith voitti olympiakullan 200 metrin juoksussa. Hän ja kolmanneksi tullut John Carlos kohottivat palkintopallilla mustat, nahkaan puetut, puristetut nyrkkinsä symboliksi mustien voimasta ja yhtenäisyydestä – Nyt vastaavaksi ruumiinsymboliksi on ilmaantunut polviasento.
Kaikesta vastustuksesta, mielenosoittamisesta ja vääryyden osoittamisesta huolimatta Yhdysvallat valitsi itselleen konservatiivisen republikaanijohtajan. Richard Nixon astui Yhdysvaltain 37:ksi presidentiksi.
Hulluuden ja odottamattoman keskellä myös monia innovatiivisia asioita tapahtui: kuten Space X -ilmiö nyt, 60-luvun lopun yleisö pidätti hengitystään, kun ensimmäinen miehitetty Apollo 7 -avaruuslento lähti matkaan. Boeing esitteli ihmeellisen jumbojettinsä, ja katse oli muutenkin tulevaisuudessa. 2001-elokuva sai ensi-iltansa, samoin Apinoiden planeetta. Hair-musikaali paneutui vapauden tematiikkoihin.
Jouluaattona Apollo 8 lähti kohti kuun kiertorataa ja miehistö nappasi ensimmäisen värivalokuvan maasta: Sininen pallo näyttää edelleen toiveikkaalta.
Mitä tuosta vuodesta voi oppia tulevaa ajatellen?
Ainakin sen, että tulevaisuus pysyy hämäränä, ellei siihen aktiivisesti yritä vaikuttaa. Ajan rakenteet ovat lujempia kuin luulemme. Ulkokohtaisilla symboleilla ja mielenilmauksilla saadaan yllättävän vähän aikaiseksi, vaikka sen hetkinen tunne olisikin voimakkaan yhteisöllinen ja muutosvoimainen. Jos haluamme aidosti vaikuttaa, pitää jonkin perustavaa laatua olevan muuttua.
Muuten saamme lukea samanlaisista tapahtumista jälleen vuonna 2068.
