Hiihtolomaviikko alkoi pääkaupunkiseudulla erittäin lumisesti. Sunnuntaina lunta satoi käytännössä koko päivän sillä seurauksella, että ne työtätekevät, jotka eivät ole lämmittämässä luitaan Thaimaassa tai edes Kanarialla kaapivat autonsa aamulla lumikasan alta tai tarpoivat julkisten liikkumavälineiden pysäkeille pääsääntöisesti auraamattomia polkuja pitkin. Muutoinkin fyysinen liikkuminen on edellyttänyt erityisiä ponnisteluja.

Harmia ja päänvaivaa – sekä normaalia jupinaa – on aiheuttanut aurauskaluston ja miehityksen vajavaisuus. Ymmärrettävästi kipurajat ovat tulleet vastaan, kun lunta on tullut kertakaikkisen paljon. Kyse on jo ihan poikkeustilanteesta. Kuten missä tahansa poikkeus- tai kriisitilanteessa on syytä toimia myös itse, eikä odottaa tumput suorina, että joku tulisi auraamaan ja hoitamaan hommat. Tätä tietysti selvittävät monet taloyhtiöt, huoltoyritykset ja kaikki vastaavat.

Mutta miten muuten voisi tällaisina päivinä ja erikoisolosuhteissa toimia? Onko esimerkiksi aivan pakko lähteä toimistolle, käyttää kohtuuttomia aikoja työmatkaan, jotta ”korvaamaton” palaveri saataisiin alkuun tiettynä kellonaikana. Voisiko poikkeuksellinen sää antaa uusia mahdollisuuksia? Nyt jos koskaan olisi oikea aika koeponnistaa etätyön merkitys (niille joihin siihen olisi oikeasti mahdollisuus), käyttää sosiaalisia medioita, Skypeä ja mitä välineitä nyt kukin hallitseekaan. Nykyteknologia sentään toimii jos vain sähköä riittää. Eikä niiden käyttöönotto edellytä muuta kuin joustamista, arjen luovuutta ja toisenlaisten viestintämallien yleisempää hyväksyntää.