Volvoon liittyy erottamattomasti turvallisuus. Määre on niin tiukassa automerkin dna:ssa, että se on muodostunut jo jonkinlaiseksi rasitteeksi. Tai siltä ainakin vaikuttaa, kun tarkkailee Volvon uusimman S60-mallin sisäänmarssitusta. Uudessa vauhdikkaassa mainosfilmissä kaksi uutuusautoa kaahaa ja pujottelee…
Selaat Kategoriaa: markkinointi
Sosiaaliaudi
Onnittelut! Audin Facebook-kampanja (by N2) on poikinut jo yli 40 000 fania. Hieno saavutus, varsinkin kun kampanjaan liittyvänä arvontapalkintona ei ole kuin A3. Mikähän olisi ollut fanien määrä jos pykälää olisi kasvatettu vaikkapa A4:een, tai…
Nyt menee hallelujaa!
Olemme siirtymässä ensi viikonloppuna odotuksen eli adventin aikaan. Erityisesti joulukauppa odottaa, kumma kyllä, parin prosentin kasvua. Mainosmiehet ovat työnsä tehneet sen eteen jo kesällä, joten silläkin rintamalla odotetaan pikku hiljaa kasvua. Tosin nyt eletään pahaa…
Näen punaista
Kun Mercedes-Benz julkistaa uuden automallin, tuskin mitään on tehty sattumalta. Frankfurtin legendaarinessa autonäyttelyssä, joka järjestettiin viime kuun 17.-27. nähtiin Mersun uusin urheilupuolen lippulaiva SLS AMG. Ja minkä värisenä: punaisena. Ja? Osa muistaa hyvin 1980-luvun puolivälin…