Suomen kieli ei rapistu. Käytännöt rapistuvat ja muuttuvat, ja kieli alkaa noudattaa elävän elämän lakeja. Jos kielioppisäännöt eivät vuosien suositusten ja jankkaamisenkaan jälkeen mene perille, eikö olekin viisainta luovuttaa ja myöntää, etteivät ne toimi. Viimeisimpänä…
Posts tagged brändi
Volvo kiihdyttää, mutta pakki päällä
Volvoon liittyy erottamattomasti turvallisuus. Määre on niin tiukassa automerkin dna:ssa, että se on muodostunut jo jonkinlaiseksi rasitteeksi. Tai siltä ainakin vaikuttaa, kun tarkkailee Volvon uusimman S60-mallin sisäänmarssitusta. Uudessa vauhdikkaassa mainosfilmissä kaksi uutuusautoa kaahaa ja pujottelee…
Coca-cola sai yllätysvastuksen: Vuvuzela
Fudiksen MM-kisat ovat hyvässä vauhdissa, niin pelillisesti kuin mediankin kannalta. Kisojen virallinen urheilujuoma, eli kokis satsasi mainonnassaan ja markkinoinnissaan tuuletuksiin. Tiedättehän: paita silmille, sambaa kulmassa, liuku yli nurmen, lonkkaposeeraus, voltti ja mitä näitä kaikkea suorituksia…
Busseja DDR:stä
Lupasin Manifestin käännöksen seuraavaan blogiin, mutta joudun nostamaan kädet pystyyn ja siirtämään sen viikonlopulle: ylioptimistinen aikatauluttelu on ruvennut merkittävästi haittaamaan blogin kirjoittelua. Sorry. Sitä ennen tähän väliin yksi huomio. Olen jo muutaman päivän ajan tarkkaillut…