Moikka vaan, mitä mainoskieltä!

Aika ajoin meiliini napsahtaa riemastuttava suorakirje, jossa värikkäällä ja pääsääntöisesti nauruhermot laukaisevalla tavalla kerrotaan ulkoiluvälineistä, teltoista, kumisaappaista, taskulampuista, rannetietokoneista ja ties mistä varusteista. Kyse on Varuste.net –nimisen ulkoiluharrastustuotteita myyvän yrityksen sähköisistä suorakirjeistä.

Kirjeet on laadittu kaikkien sääntöjen vastaisesti. Oppikirjoissa kun painotetaan aina voimakkaasti, että suoramarkkinointi ja huumori eivät kuulu yhteen. Vai mitä mieltä olette? Ollaanko ryysistä, kauhee hässäkkä, Henkka tossa yhtenä päivänä, sormi pois pempusta, hyttysille höröä, osta kolme – maksa kolme, tiesiknää, heipsistä, moikka… ja siihen tapaan.

No, poikkeus vahvistaa säännön. Ovathan ne ihan kulttikamaa ja varsinainen odottamisen aihe. Että mitä ne nyt taas ovat keksineet? Kirjeitten kirjoittajalla on kynä hallussa ja sieltä tulee kyllä välillä aivan uskomatonta materiaalia, hyvän maun rajat rytisten tottakai. Todella rohkeaa ja todella omaperäistä! Yes.

Mutta sitten setämeininkiin. Suoran tarkoitus on myydä.  Kaupankäynnin eli ostamisen ja myymisen perusedellytyksiä on halun lisäksi luottamus. Olen ollut kyseisen putiikin asiakas ja saanut erinomaista palvelua. Valikoimat ovat aina olleet kohtuullisen hyvät (näin mainospuheena). Mutta jospa ne eivät eräänä päivänä olekaan? Nettikauppana varastonäkymä saadaan näyttämään laajemmalta kuin se onkaan, mutta entäs kun kirjeen saanut haluaakin mennä fyysisesti tykö?

Mainonnalla on vaikutus myös siihen kuuluisaan hoosiannaa huutavaan ovipumppuun: kivijalkamyymälä, jonka hyllyt eivät notku ja taivu tavaranpaljoudesta, herättää pettymyksen tunteita. Viimeksi kun marssiin kauppaan, näin oli laita uintivarusteiden kanssa. Myönnettäköön, että muuta materiaalia oli riittämiin, mutta kun kuluttaja on aina itsekäs ja odottaa rohkean ja hauskan mainonnan varjolla loputonta tavaran runsautta ja vaihtoehtoja.

Toinen huomio. Varuste.netin suorakirjeitten alareunassa on oikeaoppisesti merkitty myös omistava taho eli Aalto Group Oy. Sen googlailu tuottaa heti kolmantena hakuna markkinaoikeuden linkin, jossa Kilpailuvirasto esittää kilpailunrikkomismaksua. Auts.

Kyse ei ole kuitenkaan Aalto Groupin rikkomuksesta vaan toisen osapuolen, Greendoor Oy:n. Ja tämä kaikki on tapahtunut vuonna 2005. Eipä näillä pitäisi olla merkitystä, mutta huumori saa epäilemään luottamusta normaalia viestintää voimakkaammin. Se kun on voimakas laji.

Silloin kun markkinoinnin ykköskulma on huumori, pitää kivijalan, perustusten ja plänien olla täysin vedenpitäviä, samalla tavalla kuin Varuste.netin myymien kuiva- ja pelastuspukujen. Tämä nyt ainakin läksynä huumoria janoaville muille markkinoijille. Vaikka hyvää ja viihdyttävää huumoria on helppo ja hauska lukea, on tyylilaji väärällään riskejä.

(Visited 30 times, 1 visits today)

1 Kommentti

  1. Petri Hollmén 14.9.2011 at 13:59

    Huumori johti nyt ainakin siihen, että allekirjoittanut marssi virtuaaliseen kauppaan hakemaan itselleen sitä hehkutettua uutiskirjettä. Ja kyllä oli hankala löytää! Ei etusivulla, ei vakiobannerina sivussa, ei yhteystiedoissa. Ei. Vaan piilotettuna sivun keskivaiheille alasivulle ”Asiakkaille” (https://www.varuste.net/kantaasiakkaat.asp)

    Tilauksen sain kuitenkin tehtyä ja jään odottamaan mielenkiinnolla uutiskirjettä. Itse kuulun koulukuntaan, joka inhoaa tavallista copyn tuntikausia hiomaa markkinointitekstiä, josta paistaa jo kaukaa läpi se trendikäs mainostoimistoympäristö, jossa sitä on tavalliselle kansalla lattekupposen kera viilattu ja höylätty. Välillä on ehkä otsikosta tehty neljä erilaista versiota, joita sitten ollaan asiakkaiden kanssa yhdessä lattea ryystäen mietitty, että mikä nyt tässä kohderyhmässä toimisi. ”Otsikkohan on hei pirun tärkeä, kun seuraavan kerran lähestymme asiakkaita taas suunnitelman mukaan puolen vuoden päästä!”

    Parhaiten toimii sellainen teksti, josta näkee, että kirjoittajalla on tunne mukana ja teksti on ajankohtaista, eikä puoli vuotta nysvättyä. Silloin näppäimistöä hakataan välillä virheitäkin tehden, mutta kuitenkin sanojen takana seisten. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi puutarhuri-Juhan kerhopostiin (http://www.puutarha.com/kerho.asp). Siinä mies naputtaa sellaisella tunteenpalolla kukkasista ja kaikesta kasvavasta, että edes kahdeksan kertaa kappaleessa toistuva ”ihanaa” -sana ei lukijaa häiritse. Melkein on saanut minutkin innostumaan puutarhanhoidosta.

    Melkein.

    T. Petri

    Reply
    1. buzzikuski 15.9.2011 at 07:10

      Kiitos Petri kommentista! Hyvä jos huumori maittaa. On se kuitenkin usein parempi vaihtoehto kuin ryppyotsainen asiallisuus tai varsinkin täällä www-ympäristössä viihtyvä kyynisyys.
      Puutarhasaitin ”melkein”-kommenttiisi voisi argumentoida, että jos siltikin kirjoittaja jaksaisi viilata ihanaa-sanat tunteenpalossaan minimiin, voisit siirtyä toiminnan mieheksi ja varsinaiseksi multanäpiksi. Pistä Juhalle siitä viesti!
      Ja muille tiedoksi, että Petri on siis kuuluisa Perjantaikokki. Ei muuta kuin lukemaan viimeisimmät kuulumiset ja laittamaan reseptit talteen. Niin ja kokkaamaan.
      Terveisiä Sveitsiin!

      Reply
  2. Petri Hollmén 16.9.2011 at 10:14

    Jahas, Buzzikuski käyttikin sitten tyylilajina sarkasmia viittaamalla ”kuuluisaan” Perjantaikokkiin 😉

    Juhan innolla kirjoitettuja tarinoita on hauska lukea, vaikka vaimo saakin hoitaa kasvimaan meillä.

    Kiitos terveisistä. Sunnuntaina taas Suomeen pyörähtämään.

    Petri

    Reply
  3. Ville / Varuste.net 29.11.2011 at 18:15

    Moi!

    Onpa hauskaa lukea, että markkinointihommistamme kirjotetaan näin kivasti. Pakko silti vähän oikoa pari kohtaa, mutta myös myöntää (toivottavasti väliaikaisia) puuteitamme. Tsori, jos osa jutuista kuulostaa itsekehuilta tai markkinoinnilta, mutta se vähän pakko, koska vastaan noihin ”puutteisiimme”.

    ”Nettikauppana varastonäkymä saadaan näyttämään laajemmalta kuin se onkaan, mutta entäs kun kirjeen saanut haluaakin mennä fyysisesti tykö?”

    Varuste.net perustuu siihen, että meillä on paljon tavaraa ja iso valikoima hyllyssä. Muutettiin justiinsa pari viikkoa sitten uuteen myymälään ja ollaan nyt isoin ulkoilutavaramyymälä Suomessa. Uuden myymälän myötä pystytään nykyään pitämään suurin osa tavarasta myymälässä asiakkaiden ulottuvilla, kun ne oli ennen jossain varaston perukoilla.

    ”Viimeksi kun marssiin kauppaan, näin oli laita uintivarusteiden kanssa.”

    Ollaan parannettu uintipuolta, mutta joissain muissa kaupoissa on silti parempi uintivalikoima kuin meillä. Valikoima ei kuitenkaan välttämättä auta, jos toimituskulut ovat isot, tavaraa ei ole varastossa, nettikaupasta on työläs ostaa, palvelu on töykeää tms. Eli kokonaisuus täytyy olla kunnossa. Tällä hetkellä meillä ei ole ketään kunnon uintiosaajaa, joka kehittäisi valikoimaamme – sellainen antaisi vähän vauhtia uintipuolen kehittämiseen. Sukelluksessa, kiipeilyssä ja monissa muissa lajeissa ollaan taas isoin kauppa suomessa ja myyjämme ovat lajin parhaimmistoa Suomessa. Eli sama juttu kuin muillakin: jossain ollaan vahvoja ja jossain ei.

    ”Kyse ei ole kuitenkaan Aalto Groupin rikkomuksesta vaan toisen osapuolen, Greendoor Oy:n.”

    Teimme mielestämme eettisesti oikein pyytäessämme kilpailuvirastoa tutkimaan kilpailunrajoituksen. Uskon, että kuluttajat kokevat tämän positiivisena asiana seuratessaan linkkiä googlessa, koska pääasia on isolla otsikossa eikä Varuste.net hyppää mitenkään esiin. Ne taas jotka lukevat jutun tarkemmin, huomaavat että Greendoor on toiminut väärin.

    Asiasta kirjoitti taannoin kauppalehtikin pääkirjoituksessa (lueppas muuten – on aika mielenkiintoista kieroilua).
    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/avoinarkisto/index.jsp?xid=1697834&date=2005/12/09

    Tässä sivu, mihin em. googlen linkki johtaa:
    http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus/45872.htm

    Ja tässä kilpailuviraston ratkaisu:
    http://www.kilpailuvirasto.fi/tiedostot/ratk/r-2005-61-0004.pdf

    ”Silloin kun markkinoinnin ykköskulma on huumori, pitää kivijalan, perustusten ja plänien olla täysin vedenpitäviä.”

    Tulevaisuutta emme osaa ennustaa, mutta kivijalat, perustukset ja plänimme ovat aika lailla vedenpitävät. Varuste.net on suomen vahvimpia yrityksiä, työntekijät ovat tyytyväisiä, erikoisosaamista on paljon, valikoima todella hyvä, talous on vahva eikä isoja puutteita ole millään osaaluella.
    http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=2009/12/28613

    Ystävällismielisin terveisin,
    Ville, Varuste.net

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *