Ikävä näin suomalaisena kirjoitella tällaista. Kun näin kuvat Nokian uudesta minikannettavasta, ei reaktio ollut kaksinen. Haukotus on kevyt, mutta sopiva sana kuvailemaan tunnetta tässä yhteydessä. Oikeastaan kaikki mediapäätelaitteet, joissa on näppäimet, tuntuvat olevan moderneista käyttöliittymistä kaukana jäljessä. Kenelle sellaisia markkinoidaan, massoilleko? Jos kuitenkin on haluja pysyä kehityksen kärjessä, näyttää suuntaa ja olla raivaamassa tietä tulevaisuudelle, ei silloin lanseerata näppäimillä varustettua rautaa.
Apple, joka vielä toistaiseksi on säilyttänyt innovaattorin roolin markkinoilla on tuomassa iPod Touchista ja iPhonesta tuttua kosketustekniikkaa hyödyntävän tietokoneen (Apple Tablet) kauppoihin. Se on itse asiassa pitkään sairastelleen Steve Jobsin huomion kohde nro yksi tällä hetkellä. Ja miksei olisi. Applelta odotetaan koko ajan uutta: käyttäjien ja fanien nälkä on kova. Edellistä Keynotea vaivannut saamattomuuden henki oli heikentää melko vahvan mac-uskoni. Nyt Jobs on back in the Business, ja toivon mukaan myös Tablet-hanke etenee. Aion nimittäin ostaa sellaisen. En valitettavasti nokialaista, vaikka kuinka kokisin sen jonkinlaiseksi moraaliseksi velvollisuudeksi. Museotavarat ovat eri juttu.