Suomen kieli ei rapistu. Käytännöt rapistuvat ja muuttuvat, ja kieli alkaa noudattaa elävän elämän lakeja.
Jos kielioppisäännöt eivät vuosien suositusten ja jankkaamisenkaan jälkeen mene perille, eikö olekin viisainta luovuttaa ja myöntää, etteivät ne toimi. Viimeisimpänä esimerkkinä alkaa tekemään -muoto, jonka suomen kielen lautakunta salli tämän vuoden alkupuolella. Realismia, vaikka kulttuurijääriä satuttikin.
Tämän päivän (HS 2.9.14) Hesarin juttu aiheeseen liittyen käsittelee suomen kieltä ja sen taivutukseen liittyviä normeja. Kirjoittaja Ville Eloranta on HS:n kielenhuollosta vastaava toimittaja, joten hän on lähellä aihettaan. Kielen normit eivät ole tuore puheenaihe: niitä on rukattu vähän väliä ja suositukset ovat eläneet ajassa.
Kukapa sitä tosiaan enää käyttäisi vakavissaan sanaa hevoinen, tai järjestäisi kovalla vaivalla koolle suvunkokousta? Tai tämän postauksen luettuaan huomaisi tarvitsevansa hermonlepoa…
Tarpeellinen artikkeli kommentteineen monessakin mielessä, eikä vain kielestä kiinnostuneille, vaan kaikille omiin traditioihinsa ja muuttumattomuuksiinsa juuttuneille. Kuten esimerkiksi sosialidemokraateille.
Ottamatta sen kummemmin poliittisesti kantaa, siirrän huomion demareitten käyttämään viralliseen kieleen ja käsitteistöön. Sitä kautta luonnollisesti viestintään. Puolueen virallinen nimi ja aate ovat omituinen sekoitus menneisyyden suomea ripauksella ruotsia tai jotain muuta kansainvälistä kieltä. Sosialidemokratia? Sosiaalisuutta vai mitä sillä sosiali-alulla oikein tarkoitetaan vuonna 2014? Eihän kukaan puhu sosialisista medioista, vai kuinka?
Tarjoan entiselle valtapuolueelle ilmaisen luovu, korvaa ja menesty -ohjeen. Tarkastelkaa tosiasioita Hesarin jutun hengessä. Jos jokin ei toimi, siitä kannattaa luopua. Alkaen sosiali-sanasta.
Tällä yksinkertaisella päätöksellä demaritkin voisivat alkaa hahmottaa kuuluvansa nykyaikaan eikä jääräpäiden joukkoon. Kuuluuko kansanliikkeelle enää edes punainen väri? Mitä nykyaikaisia sanoja voisi suosia, jotta nykypäiväkin (pienellä kirjoitettuna) ymmärtäisi heitä?
Ettei mene liian poliittiseksi, sama pätee sisältöihin, brändeihin, logoihin, mainoksiin ja viesteihin. Toimivatko ne? McCann-Ericksonin silloinen toimitusjohtaja Jaakko Alanko opetti Lontoossa aikoinaan, että mikään ei ole kaupallisessa maailmassa pyhää. Jos jokin ei myy, se pitää vaihtaa. Myös se, mikä tuntuu pyhimmältä.