Tom Cruise ei ole Tom Cruise

Sosiaalisen median virrassa ei ole voinut olla törmäämättä deepfake-ilmiöön. Teknisesti yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että jonkun toisen ihmisen kasvoihin upotetaan toisen kasvot ja persoona. Tekniikka on ollut ällistyttävän hyvä jo jokusen vuoden, mutta uusimmat Tom Cruise -videot ällistyttävät entisestään. Niin hyviä ne ovat.

TikTok-palvussa @deeptomcruise on levinnyt kulovalkean tavoin, eikä tähti itse tunnu olevan pahemmin pahoillaan ilmiöstä. Videot ovat jokseenkin harmittomia, niissä näyttelijästara mm. pelaa golfia ja soittaa kitaraa. Ja antaa jotenkin ymmärtää, että ei ole hän, vaikka ehkä voisikin olla. Hämmentävintä ei ole pelkästään kasvojen täydellinen samankaltaisuus, myös ääni on selvästi Cruisen!

Teknisesti taiturimaisten videoiden tekijäksi on ilmoittautunut VFX-suunnittelija Chris Umé. Cruise tuskin olisi niin ilmetty Cruise, ellei häntä näyttelisi hyvin pitkälle saman oloinen kaveri nimeltään Miles Fisher. Lieneekö kohtalon ivaa vai tarkoituksellisuutta, että Cruisen roolihahmo Mission Impossible -elokuvissa harjoitti tätä samaa deepfake-touhua – tosin elokuvissa deepfake toimi myös livenä.

Sanomattakin on selvää, että tämä on vain alkusoittoa. Mitä kaikkea poliittista ja taloudellista sekamelskaa tällainen teknologia vielä saakaan aikaan. Ehkä myös ihan hauskojakin hetkiä.

 

(Visited 73 times, 1 visits today)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *