F-35 on uskottavaa historiaa

Suomi eli Suomen hallitus päätti perjantaina 10.12.21 maan historian suurimmasta asekaupasta ja ilmoitti valinneensa Suomen seuraavaksi hävittäjäksi yhdysvaltalaisen F-35A Lightning II -monitoimihävittäjän. Sen kaupallisena valmistajana toimii yritys nimeltään Lockheed Martin, joka tunnetaan erityisesti vakoilukoneista. Toki maailman suurimpana aseteollisuuden konsernina sillä on tappavia tuotteita lähes mihin tahansa tarpeeseen.

Julkisuudessa HX-hanke ja sen julkistaminen on uutisoitu ja analysoitu hyvin rationaaliseen sävyyn, ja miksei olisi. Kyse on toki puolustuspolitiikasta, mutta hävittäjäpäätöksessä myös rahasta, ja se kiinnostaa suurta yleisöä. Miljardi-investoinnit puolustukseen nähdään selkeimpinä kuin vaikkapa konserttitaloon tai mykistävän kalliiseen viihdekeskukseen satsaaminen. Kallista on, mutta kallis on suojeltava kohdekin.

Eurooppalaisetkin osaavat kyllä valmistaa teknisesti päteviä hävittäjiä, jopa sellaisia, joilla oikeasti soditaan ja käydään ilmataisteluja, mutta amerikkalaiset ovat sitten kuitenkin askelen pari edellä. F-35 oli kandidaateista ainoa, joka edustaa niin sanottua viidettä sukupolvea. Epäilemättä sellaisia tulee jossakin vaiheessa muiltakin, joskus jopa kuudennen polven koneita. Mutta se on tulevaisuutta.

Lento historiaan

Voittajan nimessä kuuluu myös historia. Lockheed SR-71 ”Blackbird” oli aikoinaan maailman nopein, omalla karhealla tavallaan myös kehittynein ja epäilemättä myös yksi maagisimmista sotakoneista. Sen pääasiallinen tehtävä oli tiedustelu, se lensi parhaimmillaan 3,3-kertaista äänennopeutta avaruudellisessa, lähes 26 kilometrin korkeudessa (Vertailuksi Virgin Galacticin suorittama 11.7.21 avaruuslento, jossa VVS Unity -avaruusalus saavutti 85 kilometrin korkeuden). Kun se oli maassa, sen tankeista tihkui ulos polttoainetta. Se ei ollut rakennevika, vaan johtui rungon väljyydestä: suurissa nopeuksissa ja korkeuksissa lämpölaajeneminen tilkitsi vuotavan koneen napakaksi. Ensi kerran tuo mustarastaaksi nimetty ilmestys nousi ilmoille paria päivää ennen jouluaattoa 1964. Viimeisen kerran sillä lennettiin 9. lokakuuta 1999. Teknisen ylivoimaisuuden oli korvannut, ei vielä ylivoimaisempi ja nopeampi lentokone, vaan muut tiedusteluteknologiat. Sama riski saattaa piillä myös F-35:n yllä, joka muuten kunnioittavasti hieman muistuttaa Blackbirdia, mutta sitä lienee turha puntaroida nyt. Päätös puolustuksesta oli joka tapauksessa tehtävä.

Olisiko eurooppalainen vaihtoehto voinut mitenkään olla varteenotettava, vaikka sitten uusimmasta ilmailuteknologiasta joustaen? Miksei, mutta historia ei puolla uskottavuutta. Esimerkiksi Ruotsin tarjoama Saab Gripen E/F olisi varmasti ollut erittäin pätevä hävittäjä, mutta hävittäjät ovat muutakin kuin koneita. Ne ovat yhteistyötä ja luotettavuutta. Sellaisia asioita arvioidaan myös historian näkökulmista. Kun toinen maailmansota syttyi, Suomi pyysi apua läntisestä naapurimaasta. Ei heti tullut. Eikä sitä saanut Norjakaan. Tämä voi edelleen olla yksi monista syistä siihen, miksi Norja haluaa kuulua Natoon ja Suomi lentää mieluummin amerikkalaisilla koneilla. Historia tuntuu ja se tulee aina suurissa päätöksissä vastaan.

Vaikka Ruotsi on yksi maailman johtavista aseita myyvistä maista, sen valmius sodankäyntiin on monien arvioiden mukaan edelleen heikko, ja sitä se oli myös toisen maailmansodan sytyttyä. Talvisota aiheutti Ruotsissa hallituskriisin, vaikka kansalaisille se olikin aluksi vain lumisotaa Kungsträdgårdenissa. Osa olisi halunnut rientää auttamaan Suomea, kuten ulkoministeri Richard Sandler, mutta pääministeri Per Albin Hansson ilmoitti lopulta, että virallista apua ei heru, koska Ruotsi olisi vastedes sotaa käymätön maa. Apua lopulta tuli, mutta alun jahkailu jäi varmasti kummittelemaan: toimisiko yhteistyö tosipaikan tullen? F-35 todistaa, että eipä taida toimia.

(Visited 59 times, 1 visits today)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *