Krimin sota. Nyt.

Kymmeniä tuhansia kuolleita. Miljoonia kodeistaan paenneita ihmisiä. Uhrauksia, joille ei loppua näy.  

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seurannut sota on ollut otsikoissa yli puoli vuotta. Ja syystä. Sota on aiheuttanut valtavasti inhimillistä kärsimystä ja aiheellisia tuhoja, jotka näyttävät jatkuvan hamaan tulevaisuuteen. Sotatila Ukrainassa on ollut periaatteessa aktiivinen vuodesta 2014, jolloin Venäjän joukot miehittivät Ukrainalle kuuluvan Krimin alueen ja julistivat sen jatkossa kuuluvan itselleen. Yli kahdeksan vuotta Krim on ollut valloitettuna, ja Euroopassa jo melkein totuttiin ajatukseen, että se on mennyttä kuten Suomen Karjala konsanaan.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi esitti elokuun 23. päivän puheessaan, että sodan yksi keskeisimmistä ratkaisuista liittyisi Krimiin: Krim aloitti sodan ja Krim päättää sodan. Monimutkaisessa sopassa se kuulostaa yksinkertaistetulta mallilta, mutta jokin ratkaisumalli on oltava olemassa.

”Krim aloitti sodan ja Krim päättää sodan.”

Krim oli osa suvereenia valtiota. Sen tosiasian merkitys on vuosien myötä ehtinyt monelle himmetä. Joka tapauksessa Venäjä miehitti alueen väkivalloin 27.2.2014 ja rikkoi räikeästi Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Samalla Ukraina menetti lähes kokonaan Mustanmeren maakaasu- ja maaöljyvaransa. Länsimaat reagoivat jo silloin pakotteilla, mutta suuri yleisö oli silti todellisuudesta hämmentynyt. Yksi syistä on alueen sekava historia.

Tauriasta Jaltalle

Suomen historian näkökulmasta Krim on tullut tunnetuksi itämaisen sodan eli vuosina 1853–1856 käydyn Krimin sodan kautta. Läheisemmin se muistetaan meillä kauheana Oolannin sotana, joka oli yksi sodan näyttämöistä.

Antiikin aikoina Krim tunnettiin Taurian niemimaana. Sinne oli perustettu siirtokuntia ja se toimi suosittuna kauttakulkupaikkana. Krim on vasta myöhemmin tataarien antama, linnoitukseen viittaava nimi. Paljon myöhemmin Venäjä miehitti sekasortoisen alueen keväällä 1783, ja silloinen vallassa ollut kaanikunta liitettiin Venäjään.

Seuraava tunnettu historian luku liittyi itämaiseen sotaan seuraavalla vuosisadalla. Krimin sodan syttymisen syyt juontuivat katkeruuden sävyttämästä historiasta. Ranskan keisari Napoleon III halusi palauttaa ylpeyden ja kostaa ensimmäisen Napoleonin epäonnistuneen Venäjän sotaretken aiheuttaneet nöyryytykset. Samaan aikaan englantilaiset kokivat venäläisten kanssa välirikon, koska Konstantinopolissa ei kyetty pitämään Turkin suurvaltaa koossa ja kurissa. Venäläiset olivat käyttäneet Turkin heikkoutta hyväkseen, ja etenivät kohti etelää. He olivat käyneet ratkaisemattomia taisteluita ja erillisiä sotia jo 1800-luvun alussa. Niinpä Britit päättivät tukea vastassa ollutta heikkoa Turkkia, varmistaa itään kulkeutuneet kauppareitit ja estää Venäjän pääsy Välimerelle.

Sodan alkamisen suurimmat syyt olivat pelko, väärinkäsitykset ja sekaannukset. Tuttuja teemoja myös 2020-luvulta.

Krimin niemimaalla käyty Inkermanin taistelu 5.11.1854 on yksi surullisista esimerkeistä. Se kesti vain kuusi tuntia, mutta sen karmeana saldona oli yli 16 000 kuollutta ja epämääräinen lopputulos. Inkermanin tappion myötä Krimin laivastotukikohdan Sevastopolin kukistuminen kuitenkin päätti aktiiviset sotatoimet. Kukaan länsivalloista ei ollut halukas muutenkaan etenemään syvemmälle Etelä-Venäjälle. Vallan vaihtuminen Venäjällä Nikolai I:n kuoltua hillitsi myös sotatoimia. Tsaarina seurannut Aleksanteri II suostui rauhanneuvotteluihin ja rauhansopimus saavutettiin 30.3.1856.

Koko itämaisen sodan suurin saavutus lienee ollut sotasairaaloiden kehittyminen ja terveydenhuoltoon liittyvän siviiliavun merkityksen kasvaminen sotatilanteessa.

Krimin sota ja siitä seurannut rauha eivät todellisuudessa ratkenneet vaan siirsivät väistämättömiä ongelmia. Julmuudet jatkuivat ja epävarmuus jäi kytemään. Jos jotain muuta positiivista tapahtui, Aleksanteri II havaitsi puutteita Venäjän valtiorakenteessa ja koetti korjata niitä poistamalla esimerkiksi maaorjuuden. Hassua kyllä, mutta Italian valtio muodostui tavallaan myös Krimin sodan tuoksinnassa. Se on oma lukunsa, mutta kertoo Krimin alueen merkityksistä eurooppalaisen historian vaiheissa.

Vuonna 1918 Krim julistautui itsenäiseksi. Venäjän sisällissodan päätteeksi alue kuitenkin päätyi bolshevikeille ja se liitettiin Neuvosto-Venäjään. Krimin valtaväestölle kävi myöhemmin huonosti, kun Stalin määräsi heidät käytännössä kuolemaan Keski-Aasian aroille vuoden 1944 siirroissa.

Ennen nykyisiä tapahtumia Krim oli keskeisessä roolissa vuonna 1945, kun Churchill, Roosevelt ja Stalin kokoontuivat Jaltalla sopiakseen jälleen kerran Euroopan uusjaosta ja ns. etupiireistä.

Seuraavana vuonna Krimin autonominen asema lakkautettiin ja vuonna 1954 Krim liitettiin vehkeilypäätöksellä osaksi Ukrainan sekasortoista neuvostotasavaltaa.

 

Miten nykyinen sota päättyy

Sota ei näy arjessa niin kuin se näkyy mediassa. Monet uutisraportit ja salaiset kirjeenvaihtajatiedot, kuten Helsingin Sanomien Jan, kertovat, ettei sota näy juurikaan edes Moskovassa. Miten se sitten näkyisi muualla? Lippuina sosiaalisessa mediassa?

Olemme kuitenkin oppineet Ukrainasta paljon. Viimeisen puolen aikana erityisen paljon. Se on lähestynyt Eurooppaa. Olemme kuin olemmekin yhtä. Toisin oli vuonna 2014. Muistan – ja seuraava kuulostaa varmasti ylimieliseltä – kuinka jaoin sosiaalisessa mediassa Ukrainan lipun helmikuussa 2014 ja monet ihmettelivät, miksi kannatan Ruotsia jääkiekossa. Syy satunnaisiin kysymyksiin oli varmasti vajavaisissa ja värittyneissä tiedoissa. Ukraina oli tuolloin vielä kaukana mielistämme. Sillä oli kehno maine lähes samanveroisena läpeensä korruptoituneena valtiona kuin Venäjäkin, eikä monellakaan ollut tietoa silloisten poliitikkojen mahdollisista demokraattisista pyrkimyksistä. Miten olisimme voineet tietää? Mediassa sai palstatilaa lähinnä turmeltunut poliittinen johto.

Itse olin kerran käynyt Ukrainassa 2010-luvun alussa. En suinkaan missään kaukana Venäjän rajalla vaan Puolan kupeessa upeassa keski-eurooppalaisessa Lvivissä, jonka loisto tosin edusti mennyttä päivää. Kadut olivat muhkuraisia, talojen seinät halkeilivat ja illalla kaupunkiin astui keskiaikainen pimeys. Kauppahallien hurmeen katkun leikkasi vain napakka Nemiroff-annos. Mutta ilmassa oli paljon positiivista. Ihmiset olivat äärimmäisen ystävällisiä, ravintoloissa oli erinomaista ruokaa ja ihmiset koettivat parhaansa mukaan nousta neuvostoajan kurjuudesta. Osa keskustan ostoskeskuksista ei eronnut länsimaisista esikuvistaan mitenkään.

Nyt tuota mentaliteettia on ajettu maan rakoon Venäjän moukaroidessa maata kohti kivikautta. Lännessä saatetaan silti olla toiveikkaita ja uskoa jopa Ukrainan selviävän sodasta voittajana. Onko se mahdollista? Onko Krim ratkaisu?

Kun Venäjän aloittama hyökkäyssota alkoi helmikuussa 2022, sen arveltiin aluksi olevan ohi melko nopeasti. Venäläisten mielissä päivissä. Skeptisimmät arvioivat sen kestävän viikkoja, ehkä kuukausia. Puolen vuoden jälkeen sitä voi alkaa hyvällä syyllä vertailla Lähi-Idän loputtomilta tuntuviin kiistoihin.

Sekava Krimin historia ei tarjoa minkäänlaista helppoa ratkaisua tai oppituntia. Vaikka sota näennäisesti alkoi Krimiltä, se ei pääty Krimiin. Tuskin tulee uutta Inkermanin taistelua, jossa Venäjän taistelumoraali tapetaan. Eikä Venäjä peräänny, koska heillä on neuvotteluvaltteinaan ydinaseet ja potentiaalinen ydinkatastrofi. Länsi, käytännössä Nato, voi esimerkiksi ydinvoimatilanteen eskaloituessa liittyä sotaan, mutta hyvin pian olemme oikeasti kolmannessa maailmansodassa, joka todella alkaa näkyä katukuvassa. Pienet inflaatiot ja sähkönhinnan hypähtelyt ovat silloin vaihtoehdoista niitä toivottavampia.

Median tarjoama länsimainen näkökulma on toisin sanoen liian toiveikas. Milloin on nähty Putinin kuolevan hetkenä minä hyvänsä syöpään tai sotilaalliset johtajat siirretty syrjään. Ukraina on taistellut sitkeästi, mutta ilman jatkuvaa aseapua voimat hiipuvat. Läntisten maiden myötätunto kääntyy häpeäksi, kun liian moni kuolee. Aikaa kuluu ja Ukraina ehtii tuhoutua.

Venäjän historiasta tulee mieleen toisen maailmansodan taistelut Stalingradissa. Silloin asetelma oli toinen, mutta periksi he eivät anna. Sodan tulevista kauheuksista pitävät huolen myös kohta muuttuva vuodenaika, liejuinen maa ja hyinen sää. Niin katkeralta kuin se kuulostaakin, sodan voi päättää vain kompromissi.

(Visited 41 times, 1 visits today)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *