Eilinen viestintäuutinen, johon otsikko viittaa, on peräisin viestintätoimisto Pohjoisrannan Medialuotettavuus 2011 -tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat median objektiivisuuteen ja toimittajien ammattitaitoon. Medialuotettavuus-tiedotteen mukaisesti uutinen on vieläpä ”reippaasti luotettavampi kuin Facebook-suositus”.

Ei voi mitään, mutta kuulostaa melko 70-lukulaiselta kirkasotsaiselta hyväuskoisuudelta,  johon suomalaisenemmistö (no, ainakin tämän tutkimuksen mukaisesti) näköjään edelleen kuuluu.

Jos ja kun toimittaja on ammattitaitoinen, hän tarkistaa lähteensä, ei hanki valheita kirjoittamalla itselleen eikä varsinkaan päätoimittajalleen potkuja ja sanktioita. Lähdekritiikki pakottaa keskimääräisen suomalaistoimittajan tekemään työnsä huolella ja kertomaan pääsääntöisesti luotettavia asioita. Siinä on se etu, että ”luotettavuuksia” lukevat lukijat muistavat myös jatkossa tilata maksulliset mediansa. Maksaminen myös madaltaa kynnystä uskoa toimittajaa paremmin.

Mutta ei mainosmaakari voi sen vähempää kertoa valheita, ei oikeastaan ollenkaan. Siitä pitää huolen kuluttajansuoja ynnä muut tahot. Tarkkaan ottaen mainoksissa ei voi esiintyä muuta kuin tosia asioita. Mainoksen erottaa uutisesta sen rehellinen subjektiivisuus, jota tuetaan voimakkailla mielikuvilla. Ei sillä ole mitään tekemistä totuuden tai luotettavuuden kanssa.

Entäs se objektiivisuus? Luotettavuuden yhteydessä viljelty objektiivisuus on termi, joka joutaisi jo romukoppaan – tai on kuulunut sinne jo kauan. Toimittaja on altis vaikutuksille, eikä siinä ole oikeastaan mitään kummallista. Usein jutut syntyvät tai saavat kimmokkeensa jonkun tahon intressistä, intensiivisestä lobbauksesta, suoranaisesta rahoittamisesta tai muusta syystä. Miksi siis kukaan olisi aidosti objektiivinen, ellei sitten halua olla tahallisesti kyyninen. Se kun yleensä tulkitaan objektiivisuudeksi.

Luotettavuuden uudeksi määrittäjäksi ja objektiivisuuden korvaajaksi onkin tarjottu läpinäkyvyyttä, joka ei ole lainkaan hullumpi vaihtoehto. Esimerkiksi amerikkalainen journalismin tutkija ja professori Jeff Jarvis on usein korostanut toimittajan taustojen tuntemista: poliittiset kannat, vaikutteet jne. Tällä piirteellä hänen mielestään luotetaan yleisöön eli median kuluttajaan ja arvostetaan sitä.

Ovatko suomalaiset valmiita läpinäkyvyyteen – vai onko kyse siitä, että haluamme pitää kiinni arvilindmäisestä Totuudesta, joka on kertakaikkisen ”objektiivinen ja luotettava”?