Volvoon liittyy erottamattomasti turvallisuus. Määre on niin tiukassa automerkin dna:ssa, että se on muodostunut jo jonkinlaiseksi rasitteeksi. Tai siltä ainakin vaikuttaa, kun tarkkailee Volvon uusimman S60-mallin sisäänmarssitusta. Uudessa vauhdikkaassa mainosfilmissä kaksi uutuusautoa kaahaa ja pujottelee…
Selaat Kategoriaa: Mainonta
Saastaenergiaa
TM:n kestotilaajana olen oikeutettu saamaan pari TM Rakennusmaailman numeroa vuodessa for free. Ensimmäinen niistä putkahti viime kuussa. Kantta en muista kuin autettuna, punamultamaaleja ja jotain. Ilmalämpöpumput kiinnostavat edelleen ja ehkä myös kesämökkijutut. Lehti on tallessa…
Nyt menee hallelujaa!
Olemme siirtymässä ensi viikonloppuna odotuksen eli adventin aikaan. Erityisesti joulukauppa odottaa, kumma kyllä, parin prosentin kasvua. Mainosmiehet ovat työnsä tehneet sen eteen jo kesällä, joten silläkin rintamalla odotetaan pikku hiljaa kasvua. Tosin nyt eletään pahaa…
Busseja DDR:stä
Lupasin Manifestin käännöksen seuraavaan blogiin, mutta joudun nostamaan kädet pystyyn ja siirtämään sen viikonlopulle: ylioptimistinen aikatauluttelu on ruvennut merkittävästi haittaamaan blogin kirjoittelua. Sorry. Sitä ennen tähän väliin yksi huomio. Olen jo muutaman päivän ajan tarkkaillut…
Pieni suuri nänni
Selailin uuden aamurutiinini mukaisesti hesarin diginäköisversiota (syynä lähinnä vanhan mallin mainokset). Huomio kiinnittyi Me Naisten irtonumeroilmoitukseen, jossa kansikuvatyttönä kauneili laulajatar Jippu. Niin se vain on kummallista mitä kuvassa näkyy. Ei niinkään Jippu itsessään, ei hänen…