Missä jono, siellä kupla

Ruotsalaiset rakastavat jonottamista. Tiedättehän, kukin vuorollaan, etuilematta, hiljaa edeten. Suomalaisetkin ovat oppineet jonottamaan. Ainakin viimeistään 1990-lamavuosien myötä.

Jonotus on saanut myös uusia, jopa muodikkaita merkityksiä makuupusseineen. Jonon ja jonottamisen ensimmäinen merkitys lienee kuitenkin kytköksissä niukkuuteen. Jotain on pakko jonottaa, koska sitä jotain on rajoitetusti, se jokin ehkä loppuu.

Lama oli – ja on – rajoitettua aikaa. Silloin syntyy heikompiosaisten keskuudessa puutetta elintarvikkeista ja muista perusasioista. Laman tuotteita on myös käsitteeksi muodostunut leipäjono.

Leipäjonon tavoin jonotettiin lamavuosien jälkeen IT-firmojen osakkeita. Sittemmin opittiin jonottamaan näyttävästi yhtä sun toista. Lippuja starojen keikoille, kauppojen aletuotteita, uutuuspelejä tai pelikonsoleita, elokuvalippuja. Viimeisimpinä hullutuksina aikuiset ihmiset jonottivat vaipat housuissa nukkumatta ja syömättä keski-iän ylittäneen popkuningattaren konserttilippuja.

Jonot houkuttelevat vetämään yhteyden sisällöttömien lupausten ja itse aiheutetun niukkuuden todellisuuteen: lamaan. Jos jotain pitää jonottaa, poista varmistin ja mieti miksi.

Jaa-a, mitä näkevät silmäni tänä aamuna? Leipäjonoa muistuttavan ruuhkanpoikasen Ateneumin edustalla. Porukkaa jonottamassa ”Pablon” näyttelyyn. Onhan se hienoa, että taide kiinnostaa. Varsinkin, kun Suomeen on saatu poikkeuksellisen kallis ja harvinaislaatuinen Picasson näyttely. Mutta ei kai vain olisi taas pientä ylimääräistä hypeä (jota kuplaankin usein osuvasti verrataan) ilmassa, kun sisäänpääsyä pitää jonottaa?

Viime lauantaina EMMA:ssa ei paljon jonoja nähty, tilaakin oli käytävillä reilusti, vaikka näytillä oli käsittämättömän koskettava ja yhden taiteilijaidentiteetin suorastaan uudelleenkäsitteellistävä näyttely. Tarjolla oli Tapio Wirkkalan ainutlaatuisia vanerista muotoiltuja veistoksia…

Ai niin. Kerran muistan jonottaneeni (no, baarijonot on luku sinänsä – sama luonne niissäkin). Kyse oli silloin (1996) ajokortin ns. pikku-E:stä. En edes oikein muista tai ymmärrä mitä sillä sai, en ole sitä kummallista pikku-E:tä tarvinnut koskaan. Talviaamu oli joka tapauksessa pimeä ja kylmä, meitä hölmöjä oli siellä monta. Kaiken kaikkiaan lähes miljoona.

Rakastavatko suomalaiset jonottamista? Toivottavasti eivät. Siellä missä on tilaa, siellä on myös vapaus tehdä omia valintoja.

(Visited 37 times, 1 visits today)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *