Ahtaajien lakko päättyi, ja alkoi sitten uudelleen ulosmarssin muodossa. Hyvin palkatut mullapössöahtaajat olivat vihaisia, kun huomasivat olevansa tekemisissä heille oudon maailman ja järjestyksen kanssa. Sosiaalinen media oli puuttunut peliin ja tuonut ”rikkurit” kehiin. Ja SoMen…
Posts tagged Facebook
Sosiaaliaudi
Onnittelut! Audin Facebook-kampanja (by N2) on poikinut jo yli 40 000 fania. Hieno saavutus, varsinkin kun kampanjaan liittyvänä arvontapalkintona ei ole kuin A3. Mikähän olisi ollut fanien määrä jos pykälää olisi kasvatettu vaikkapa A4:een, tai…
iPad ja Kahdeksan surmanluotia
Eilisen kova uutinen oli Applen odotetty, superpöhisty, huhuttu, jättimäisin markkinointikertomuksin kuorrutettu kosketusnäytöllinen minitietokone. Se oli saanut kasteessa nimekseen iPad. Appleuskovaisille, joihin myös selvästi kuulun, iPadin julkistustapahtuma oli odotettu, lähes pyhä hetki, joka oli ympäröity kalenteriin…
Linnan Juhlat Media
Itsenäisyyspäivä on hieno asia. Varsinkin kun vuosia on kulunut tasainen määrä niin sanotuista ratkaisevista hetkistä, on aika muistella myös miten koko itsenäisyys on saavutettu. Samalla on syytä ylläpitää itsenäisyyteen kuuluvia tapoja yllä. Ja miettiä vähän…