Taivas varjele voittamisen paineelta

Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden 16 vuoden odotuksen jälkeen. Jäällä uurastaneet Leijonat voittivat sen vielä tavalla, joka ei jättänyt epäselvyyksiä siitä kuka oli paras. Ilmaveivit, vastustajan hölmistyttänyt itsevarma taituruus ja erinomainen joukkuepeli olivat tekijöitä, joilla Suomi ansaitsi tulla mestariksi. Finaalin 6-1 niskalenkki Ruotsista oli suomalaisille, ei pelkästään jääkiekkofaneille, sellaista hunajaa ja balsamia vuosien, vuosien odotuksen jälkeen, joka sitten purkautui riehakkaaksi kansanjuhlaksi.

Finaaliottelun alla olin 100 % varma, että voittoa ei tule. Voittamisesta oli kasvanut eeppisiin mittasuhteisin kasvanut mörkö, joka ei vaan ollut selätettävissä. Vaikeuksia oli myös seurata koko finaalia. Pakoilin sitä twitteriin, seurasin keskustelua mieluummin kuin katsoin itse peliä. Kammiovärinä oli liian suuri. Elävän visuaalisen kuvan seuraaminen selostaja Mertarannan kiihottamana olisi johtanut osaltani todennäköisesti  sairauskohtaukseen.

Kyse oli siis enemmästäkin kuin jääkiekosta. Siis jostakin pienen itsetunnon ja nöyryytyksen pelon järjettömästä odotuksesta. Ajatus voittamisesta oli käynyt mahdottomaksi.  Kolmannessa erässä se sitten tapahtui. Hapuileva ote muuttui voittamisen meiningiksi, maaleja alkoi tulla ja voitto kävi minuutti minuutilta, sekunti sekunnilta yhä selvemmäksi tosiasiaksi. Suomalainen osaa siis sittenkin voittaa.

Peruin puheeni voittamisen mahdottomuudesta. Olin iloinen ja epäuskoisen hämmentynyt. Suomi kerta kaikkiaan voitti, ja millä tavalla!

Sitten show vasta alkoi. Varsinkin mediassa. Julkiset ja kansalliset juhlat starttasivat elämöinnillä ja riehakkaalla tavalla, joka oli tuttua katseltavaa vaikkapa nyt jalkapalloa intohimoisesti kannattavissa maissa. Niin kuin asiaan kuuluu, astui kuningas alkoholi reippaalla roolilla näyttämölle, ja samalla alkoivat vaikeudet.

Alkoholi kuuluu lähes sääntönä juhlaan, enkä tosiaan tee siinä poikkeusta itsekään. Örvellys ja ylilyönnit ja ns. mopon karkaaminen käsistä ovat itse jos kullekin juhlijalle tuttuja, joskin jälkikäteen harmittavia, takaiskuja. Mutta niitä sattuu. Eristyisesti niitä sattuu silloin jos on ollut paineita, syönyt huonosti tai ei mitään kuten eräs kyläkauppias, jne.  Suurin ongelma mopon karkailussa on median ja julkisuuden tuoma lisälasti. Alkoholi ja media kun ovat aivan superhuono kombinaatio.

Tämä tästä nyt on toistaiseksi jäänyt käteen. Iloinen ja (liian) pitkään odotettu voitto on melkein kääntynyt tappioksi kun ynnää median tarjoaman todellisuuden: kompurointia punaisella matolla, rikki mennyt pokaali, hurrivitsejä, kännistä sekoilua ja hapuilevaa käytöstä sekä paniikinomaisia anteeksipyyntöjä pelaajien toilailuista. Tätäkö se voitto sittenkin tarkoittaa? Onko voittamisen paine ollut liian kova, että sen pitää purkautua näin rujolla tavalla?

Täydellisessä maailmassa voitto olisi otettu vastaan ilolla ja juhlamielellä. Niin kuin koko juhlinta alkoikin. Nyt ilo ja riemu ovat katoamassa ylilyönteihin, mauttomuuksiin ja riitoihin, kädenvääntöön siitä mitä pelaajat saavat tehdä ja edustaa,  jääkiekkojohdon arvosteluun ja toistensa syyttelyihin. Ei se voittaminen sittenkään ole niin helppoa. Osaammeko sitä vieläkään kunnolla? Peruinko sanani turhaan?

Maailma ei ole täydellinen, siihen kuuluvat voitto ja tappio. Voittamiseen pitää oppia ja –  taivas varjelelkoon meitä voittamisen liialta paineelta – antaa sen vaan tulla useammin. Örvellykset on nyt örvelletty ja kunnia leijonille. Nyt kun ollaan opittu voittamaan, opitaan varmaan myös juhlimaan voittoa tavalla, josta ei tarvitse raapia aivan näin värikkäitä otsikoita ja juttuja.

Ja ettei jää epäselväksi, vielä kerran onnea Leijonat!

(Visited 31 times, 1 visits today)

1 Kommentti

  1. Vesa Ilola 19.5.2011 at 09:51

    Oivaltava tuuletus. Leijonien julkisesta juhlinnasta on kirjoitettu paheksuvasti ja on paheksuttu paheksujia. Tempaukset nostivat pintaan mielenkiintoisia teemoja, joita suomalaisten on hyvä pohtia itsekseen ja porukalla.

    Yli puolitoista miljoonaa suomalaista näki juhlasankarit suorassa lähetyksessä. ”Eihän tässä lapsille ja nuorille ole mitään uutta. Kyllähän äidit ja isätkin vähän ottaa kun ovat oikein iloisia.” Niiinpä. Valitettavasti.

    Pikkujouluilmiöt ja muut hengennostatukset käydään läpi kuitenkin kulisseissa eikä edustusrintamalla. Onneksi yritysmaailma on oppinut jo läksynsä kekkosen ajoista.

    Ei loistavien esikuvien hohde yhteen julkikännäilyyn karise, mutta opittavaahan tässä on. Mitä jos Halonen olisi kännissä käynyt halailemassa Granlundia tai Koivua?

    Reply
  2. buzzikuski 19.5.2011 at 11:39

    Kiitos Vesa kommentista. Näinhän se on. Voitto ja mestaruus tuovat asemaa, julkisuutta ja sen mukaista vastuuta. Ne asiat pitää käsitellä yhtä lailla mestarin ottein. Summa summarum, opittavaa on, ja hyvä niin.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *