Alkuvuoden synkimpiä uutisia on Italian laivaturma. Varsinkin kun yksi suurimmista syistä näyttää tällä hetkellä olevan turmalaivan Costa Concordian johdon välinpitämättömyys ja kehno kommunikaatio. Menemättä sen syvemmälle onnettomuuden syiden pohdinnassa on aihetta muistuttaa tarkkuudesta myös tapahtuman jälkimainingeissa; miten kommunikaatiota käsitellään mediassa – ja varsinkin mainonnan yhteydessä.
Tapahtuma järkyttää ja koskettaa erityisesti suomalaisia, jotka suhaavat Tukholman ja Tallinnan väliä poikkeuksellisen ahkerasti monilla kansainväliset kriteerit täyttävillä loistoaluksilla. Yksi niistäkin upposi aivan kotinurkillamme vuonna 1994. Samalla tavalla herkkiä lienevät ruotsalaiset lahden toisella puolella. Elämä jatkuu, vaikka törmäillään, ja niin jatkuu mainonta.
Tragikoominen esimerkki tulee juuri lahden takaa: Tidningen Ångermanland onnistuu asettelemaan ”Dödssiffran stiger”-juttunsa kallellaan olevan turmalaivan kuvan kera aukeamalle, jonka oikeaa sivua koristaa Resecityn ”Kryssningskväll”-risteilyteeman mainos. Näyttää olevan myös meikäläinen Viking Line mukana markkinointituessa. Jostain tällaisesta mainosasettelusta ehdin jo nähdä painajaisia, mutta totta se on.
Sanomattakin on selvää, että lehdentekijät ovat pahoillaan, mutta eikö tällaisia asioita kukaan huomaa etukäteen? Toimituksen ja ilmoitusmyynnin perinteinen paksu muuriko oli esteenä? Journalistinen riippumattomus? Vaiko suoranainen välinpitämättömyys?
Vahinkoja sattuu, tässä tapauksessa ihmishenkiä ei menetetä, mutta ei tämä kovin erikoista kuvaa anna median syvästä tavasta toimia. Avoin yhteys koko lehden (median) tekemisen prosessien välillä poistaisi tällaiset alkeellisuudet ja vapauttaisi yksittäisen median toimimaan oikeasti asiakastaan palvellen.