Vielä viikko sitten Ylioppilaslehti oli Pentti Saarikosken vanhalta viinalta touksahtava journalistinen kuriositeetti menneiltä partaradikalismin ajoilta. Nyt on tilanne radikaalisti toinen.
Aluksi Ylioppilaslehti hiipi suuren yleisön tietoisuuteen Helsingin Sanomien suurella ja Kekkosen kuvalla höystetyllä jutulla ”Suomen vapain media”, jossa Ylemäiseen tyyliin hesarin Ylioppilaslehden kasvattamat toimittajat haastattelevat itseään aiheesta oma napa ja kokemukset Ylioppilaslehden toimituksessa.
Jutun myötä silmät havaitsevat otsikoita, joissa Ylioppilaslehden nimi alkaa vilistä siellä sun täällä. Ahaa, niin, lehtihän täyttää sata vuotta, ja tietenkin kiinnostaa vuosipäivänsä ansiosta, mutta otsikoilla on muutakin katetta: helmikuun ensimmäisenä Ylioppilaslehden toimittajat olivat tehneet pipopäisen iskun Pörssiklubille ja härnäsivät porvaria tosissaan. Lehden juttu on luonnollisesti kuvitettu aiheeseen liittyvällä videolla. Samana päivänä laadittiin ns. YL Raportti siitä, kuinka paskotaan housuun bussissa matkalla Helsingistä Turkuun.
Viikonloppuun ajoittuu myös uutinen, jossa poliisin kerrotaan kieltäneen alkoholin Ylioppilaslehden 100-v juhlissa.
No onhan siinä klassikon aineksia. Satavuotisen instituution juhlintaa pipo päässä, paskat housussa ja kaiken lisäksi selvin päin, kun poliisi vielä kieltää viinan kittaamisen omissa satavuotisbileissä!
Alkuviikko onkin on ollut Ylioppilaslehden suurta media- ja julkisuusjuhlaa. Pipo siellä, paskat housussa tuolla ja pohdintaa journalismin soveliaisuuksista ja moraalista täällä. Ylioppilaslehti on otsikoissa ja sillä hyvä.
Moraalilla ei kai ole enää nykymenossa juurikaan merkitystä. Journalismi on aina koettanut antaa yleisölle sitä mitä se haluaa, ja siinä on Ylioppilaslehti totta vie onnistunut.
Hinta on kova. Itse en olisi uskaltanut näitä temppuja tehdä, sen verran on vetelät housussa valmiiksi. Jotkut vielä muistavat Jumalan teatterin ja Oulun paskanheittäjät. Siitä maineesta on vaikeaa ellei mahdotonta päästä eroon. Sama kohtalo on näillä YL:n toimittajilla.
Tavallaan sääli, koska esimerkiksi paskajuttuhan oli hyvin kirjoitettu. Kieleltään sopivan roisi ja irvokasta toimitusta havainnollisesti kuvaileva. Narratiivia parhaimmillaan.
Julkisuus on kovaa. Sen eteen pitää pinnistellä ja ponnistella. Mutta kuinka kovan hinnan siitä pitää maksaa? Sen tietää vain Ylioppilaslehden toimittaja ja tulevaisuuden joku kukaties…